Kuinka monta käyttäjää Huuto.netissä on?

Muutama sananen kävijämääristä, koska ne käyttäjiä kiinnostavat.

Viimeksi kuluneen vuoden aikana sisäänkirjautuneita käyttäjiä on ollut yhteensä 561 507 kappaletta. Kahden vuoden sisällä heitä on ollut 741 022, ja neljän vuoden sisään 998 125. Kävijäkyselyiden perusteella tiedämme, että monet kävijöistä saattavat pitää pitkiä, kuukausien tai vuosienkin taukoja Huuto.netin käytössä. Tänne palataan kun on tarvetta – vaikkapa muuton yhteydessä.

Loput 1,5 miljoonasta käyttäjästä ovat sellaisia, että he ovat antaneet tai saaneet palautteita, tai tehneet kauppoja, eikä tunnuksia siksi voida kokonaan poistaa. Sellaiset tunnukset, joilla ei kauppoja ole tehty, eikä kukaan ole pitkään aikaan kirjautunut sisään, poistetaan noin vuoden kuluttua edellisestä vierailusta. Täysin ”kuolleita” tunnuksia palvelussa ei siis ole.

Samalla sähköpostiosoitteella tunnuksen luominen on mahdotonta Huuto.netissäkin. Itse asiassa tämä estetään jo rekisteröitymislomakkeella, ei yhteydenotolla jälkikäteen. Tuplatunnukset poistetaan aina, kun niitä tulee ylläpidon tietoon, mutta ylläpito tarvitsee tietenkin selvät todisteet tästä – esim. samassa osoitteessa voi hyvin asua usea eri henkilö, kukin omine tunnuksineen. Epäillyt väärinkäytökset kannattaa aina raportoida, kyllä ne tutkitaan.

Tags: , ,

Comments are closed.